puhtaasti


HYVINKÄÄN PAIKALLISLIIKENTEEN LIIKENNÖINTI TALVELLA 2018-19

 

Talvi tekee tuloaan ja sen myötä on jälleen odotettavissa hankalia keliolosuhteita ja hitaampaa liikkumista kaupunkiliikenteeseen. Paikallisbussiin talviset olosuhteet tuovat tullessaan paitsi kasvavia asiakasmääriä, myös mm. haasteita aikataulujen noudattamiseen ruuhkaisimpina ajankohtina. Eniten aikatauluhaasteita on odotettavissa arki-iltapäivisin kaupungin keskustan liikenteen hidastuessa.

Tulevan talven liikennöintihaasteita ennakoiden, emme voi kaikissa keli- ja liikenneolosuhteissa taata paikallisliikenteen välittömien vaihtoyhteyksien toimivuutta arki-iltapäivisin klo 13-18 välisenä aikana. Teemme voitavamme että paikallisliikenteen yhteydet toimisivat normaalisti, mutta on odotettavissa että talven jokaisena iltapäivänä emme tähän tavoitteeseen tule pääsemään. Erityisiin sääolosuhteisiin varaudumme mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi lisäkalustolla.

Liikenneolosuhteet Hyvinkäällä eivät ole kehittyneet julkisen liikenteen osalta suotuisasti ja tämä aiheuttaa lisääntyviä haasteita paikallisliikenteen tehokkaalle operoimiselle. Rautatieaseman laiturialue tullee aiheuttamaan tulevanakin talvena suuria haasteita niin asiakkaille kuin linja-auton kuljettajillekin. Pyrimme ensisijaisesti huolehtimaan turvallisesta liikkumisesta mahdollisuuksiemme mukaan, kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa.

Hyvinkään paikallisliikenne ja sen matkustajamäärät ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa yli 300 000 tehdyllä matkalla. Vuonna 2017 paikallisliikenteessä tehtiin yli 867 000 matkaa. Matkoja tehtiin yli 34 kpl jokaista bussilla ajettua tuntia kohden. Hyvinkään Liikenne Oy:n paikallisliikennebussitkin kulkevat ympäristöystävällisesti 100% tähteistä ja jätteistä valmistetulla uusiutuvalla polttoaineella. Vaikka paikallisliikenteen suorite on kasvanut, ovat sen aiheuttamat lähipäästöt vähintään puolittuneet kymmenessä vuodessa.

Puhtaasti4

Wille Mäkelä
Toimitusjohtaja
Hyvinkään Liikenne Oy