Hyvinkään Liikenne Oy:n historia ja toiminta
 
Hyvinkään Liikenne Oy on Tauno Mäkelän vuonna 1954 perustama yritys ja jatkaa hänen jälkeensä vuonna 1973 perustettuna perheyhtiönä. Tauno Mäkelän toimesta alkoi vuonna 1954 säännöllinen paikallisliikenne Hyvinkään silloisen kauppalan alueella.
 
Nykyisin liikennöidään Hyvinkään kaupungin alueella 6:lla linjalla noin 300 vuoroa päivässä arkisin talvikautena. Tilausajot ja matkailuliikenne olivat osa toimintaa yrityksen alusta lähtien. Ensimmäiset bussimatkat ulkomaille järjestettiin 50-luvun lopulla.
 
Matkatoimisto Uudenmaan Seuramatkat Oy perustettiin v. 1968 ja samalla kehitettiin ja lisättiin bussimatkatarjontaa kotimaassa ja ulkomailla. Tilausajojen osuus yrityksen liikevaihdosta on noin kolmannes.  
 
Yhtiöllä on 16 linja-autoa ja vakinaista henkílökuntaa 27 henkilöä.
 
Palvelulinjat matalalattiaisilla pikkubusseilla aloitettiin v. 1992.