Hyvinkään paikallisliikenteessä kesäaikataulut koulujen kesäloman ajan 3.6.-8.8.2023

Vuosina 2020, 2021 ja 2022 on Hyvinkäällä liikennöity toukokuussa kesäaikataulun mukaan koronapandemian aiheuttamasta voimakkaasta kysynnän laskusta johtuen. Vaikka paikallisliikenteen asiakasmäärät ovat edelleen noin 20% alhaisemmat kuin koronaa edeltävänä aikana, liikennöidään kuluvana keväänä talviaikataulun mukaisin vuoroin jälleen koulujen kesäloman alkuun asti. Muutoksen tarkoituksena on tukea kysynnän kasvua sekä pyrkiä lisäämään matkustusta Hyvinkään paikallisliikenteessä.

Asiakasmäärät ovat kasvaneet viime vuodesta 25-30%. Eniten bussin käyttö on lisääntynyt koululaisten keskuudessa. Maaliskuussa 2023 koululaiskortilla tehtiin enemmän matkoja kuin koskaan aiemmin, noin 30 000 matkaa. Paikallisliikenteessä tehtiin vuonna 2022 yhteensä 600 000 matkaa.

 

KESÄAJAN LIIKENNÖINTI 3.6.-8.8.2023

Kesäaikataulujen voimassa ollessa on päivittäistä liikennöintiä n. 30% vähemmän kuin talviaikataulukaudella. Liikenteen väheneminen johtuu paikallisliikenteen asiakaskunnan liikkumistarpeen vähenemisestä. Osa kesäliikenteestä ajetaan tänäkin kesänä edellisten kesien tapaan kutsuliikenteenä, joka mahdollistaa henkilökunnan hieman tehokkaamman käytön sekä säästöt polttoainekustannuksissa.

Linjat 1, 4, 5 ja 6 tullaan liikennöimään normaalisti kesäaikataulun mukaisin vuoroin. Linjat 2, 3 ja 7 operoidaan kokonaan kutsuliikenteenä, eli jokaiselle vuorolle on tehtävä varaus viimeistään 1h etukäteen joko varaussovelluksen kautta tai tarvittaessa myös puhelimitse arkisin klo 8-16 puhelinnumerosta 019 439 690.

Kutsuliikenteen sovellus toimii viime kesän tapaan ”pysäkiltä pysäkille” -periaatteella, eli varaus tehdään lähtöpysäkiltä poistumispysäkille. Kutsuliikenteen lähdöt noudattavat normaalin kesäaikataulun mukaisia lähtöaikoja, eli myös liikenteen palvelutaso pysyy siis teoriassa kesäaikataulun mukaisena.

Aikataulut löydät täältä >>
Kutsuliikennevarauksia pääset tekemään täällä >>

 

TERVETULOA KYYTIIN! 🚍🌞🌻

Ajan­kohtaista

Helatorstaina 26.5. sunnuntaiaikataulut

Helatorstaina 26.5.2022 bussiliikenne kulkee sunnuntaiaikataulujen mukaan. Helatorstai on virallinen pyhäpäivä useimmissa Euroopan maissa, mukaan lukien Suomessa.

Paikallisliikenne kesäaikatauluihin 1.5.2022 alkaen

Hyvinkään paikallisliikenteessä siirrytään noudattamaan kesäaikatauluja 1.5.2022. Kesäaikatauluihin siirrytään jo ennen koulujen kesälomakautta, koska koronapandemian aiheuttama matkustajamäärien putoaminen sekä ennätyslukemiin noussut polttoaineen hinta ovat...

Ajantasainen korona-info bussiliikenteestä Hyvinkäällä

• Hyvinkään paikallisliikenteessä on voimassa Talviaikataulut. Ajantasaiset aikataulutiedot löytyvät verkkosivuiltamme. • Palvelubussit liikennöivät normaalisti palvelubussin aikataulujen mukaisesti. Ajantasaiset aikataulutiedot löytyvät verkkosivuiltamme. •...

Paikallisliikenteeseen kesäaikataulut vakiovuoroin ma 9.8.2021 alkaen

Hyvinkään paikallisliikenteessä kuljetaan koulujen kesälomien ajan linjojen 2, 3, 4, 5 ja 7 sekä kyläseutujen linjojen 10, 11 ja 12 osalta kutsuliikenteenä. Kaikki linjat kulkevat jälleen vakiovuoroin kesäaikataulujen mukaan maanantaista 9.8. alkaen. Linjat 1 ja 6...

Liikennöinti pääsiäisenä 1.-5.4.2021

Torstai 1.4. Kiirastorstai Arkipäivän aikataulut Perjantai 2.4. Pitkäperjantai Sunnuntain aikataulut Lauantai 3.4. Lankalauantai Lauantain aikataulut Sunnuntai 4.4. 1. pääsiäispäivä Sunnuntain aikataulut Maanantai 5.4. 2. pääsiäispäivä Sunnuntain aikataulut Voit...

Paikallisliikenteen lippujen hintoihin korotuksia 1.2.2021 alkaen

Hyvinkään paikallisliikenteen lippujen hintoja korotetaan 1.2.2021 alkaen. Hinnankorotuspaineet johtuvat koronaviruksen takia vähentyneen matkustustarpeen aiheuttamista lipputulomenetyksistä. Paikallisliikenteen palvelutaso pyritään pitämään vaikeaan ja...

Paikallisliikenteeseen talviaikataulut 16.9.2020 alkaen

Hyvinkään paikallisliikenteessä siirrytään noudattamaan talviaikatauluja Euroopan Liikkujan viikon alkuun keskiviikkona 16.9.2020. Talviaikataulut noudattelevat pääsääntöisesti talven 2019-20 aikatauluja, mutta muutamia muutoksia...