Uudet vuorot 12:15 Veikkariin ja 12:45 Maauimalaan 1.11.2022 alkaen

Marraskuun alusta lisätään linjalle 3 Heleniuksenkadun kautta Veikkariin alkuiltapäivästä kulkeva uusi vuoro, jonka lähtö on rautatieasemalta klo 12.15. Paluulähtö Veikkarista rautatieasemalle lähtee päätepysäkiltä klo 12.28. Myös Maauimalan suuntaan linjalle 2A lisätään uusi vuoro, jonka lähtö on rautatieasemalta klo 12.45 ja paluulähtö Maauimalan päätepysäkiltä klo 13.00.

Uusien vuorojen myötä pyritään tuomaan parannusta etenkin koululaisten kotimatkaliikenteeseen Puolimatkan sekä Pohjoispuiston kouluilta. Nämä ja kaikki muut Hyvinkään Liikenteen liikennöimät vuorot ajetaan ympäristöystävällisesti 100% uusiutuvalla NesteMy -polttoaineella 🌱

Tervetuloa kyytiin!

Ajan­kohtaista

Helatorstaina 26.5. sunnuntaiaikataulut

Helatorstaina 26.5.2022 bussiliikenne kulkee sunnuntaiaikataulujen mukaan. Helatorstai on virallinen pyhäpäivä useimmissa Euroopan maissa, mukaan lukien Suomessa.

Paikallisliikenne kesäaikatauluihin 1.5.2022 alkaen

Hyvinkään paikallisliikenteessä siirrytään noudattamaan kesäaikatauluja 1.5.2022. Kesäaikatauluihin siirrytään jo ennen koulujen kesälomakautta, koska koronapandemian aiheuttama matkustajamäärien putoaminen sekä ennätyslukemiin noussut polttoaineen hinta ovat...

Ajantasainen korona-info bussiliikenteestä Hyvinkäällä

• Hyvinkään paikallisliikenteessä on voimassa Talviaikataulut. Ajantasaiset aikataulutiedot löytyvät verkkosivuiltamme. • Palvelubussit liikennöivät normaalisti palvelubussin aikataulujen mukaisesti. Ajantasaiset aikataulutiedot löytyvät verkkosivuiltamme. •...

Paikallisliikenteeseen kesäaikataulut vakiovuoroin ma 9.8.2021 alkaen

Hyvinkään paikallisliikenteessä kuljetaan koulujen kesälomien ajan linjojen 2, 3, 4, 5 ja 7 sekä kyläseutujen linjojen 10, 11 ja 12 osalta kutsuliikenteenä. Kaikki linjat kulkevat jälleen vakiovuoroin kesäaikataulujen mukaan maanantaista 9.8. alkaen. Linjat 1 ja 6...

Liikennöinti pääsiäisenä 1.-5.4.2021

Torstai 1.4. Kiirastorstai Arkipäivän aikataulut Perjantai 2.4. Pitkäperjantai Sunnuntain aikataulut Lauantai 3.4. Lankalauantai Lauantain aikataulut Sunnuntai 4.4. 1. pääsiäispäivä Sunnuntain aikataulut Maanantai 5.4. 2. pääsiäispäivä Sunnuntain aikataulut Voit...

Paikallisliikenteen lippujen hintoihin korotuksia 1.2.2021 alkaen

Hyvinkään paikallisliikenteen lippujen hintoja korotetaan 1.2.2021 alkaen. Hinnankorotuspaineet johtuvat koronaviruksen takia vähentyneen matkustustarpeen aiheuttamista lipputulomenetyksistä. Paikallisliikenteen palvelutaso pyritään pitämään vaikeaan ja...

Paikallisliikenteeseen talviaikataulut 16.9.2020 alkaen

Hyvinkään paikallisliikenteessä siirrytään noudattamaan talviaikatauluja Euroopan Liikkujan viikon alkuun keskiviikkona 16.9.2020. Talviaikataulut noudattelevat pääsääntöisesti talven 2019-20 aikatauluja, mutta muutamia muutoksia...