Hyvinkään paikallisliikenne uudella ilmeellä Euroopan Liikkujan viikkoon

Hyvinkään paikallisliikenteen ulkoasua uudistetaan syksyn piristykseksi. Bussien ulkoasusta sai äänestää Hyvinkään Liikenteen verkkosivuilla kolmesta vaihtoehdosta. Ääniä annettiin yli 1200 ja voittajaksi päätyi, vajaan 60 % kannatuksella, ehdotus 2. ”Tässä ehdotuksessa on pyritty tuomaan esiin Hyvinkään monenlaisia kohteita ja korostamaan kaupungin vehreyttä. Saattaa sieltä joku löytää punaisen matonkin” kertoo Tommi Häti Mainostoimisto Reaktiosta. Toiseksi tuli, vielä vehreämpi, ehdotus 1, jota kannatti 30 % äänestäneistä.

Euroopan Liikkujan viikko alkaa keskiviikkona 16.9.2020. Samalla aloitetaan myös talviaikataulujen mukainen liikenne Hyvinkään paikallisliikenteessä. Perinteisiä karttavihkoja ei vallitsevassa koronatilanteessa paineta, mutta joka kotiin jaetaan jälleen reittikartta-aikataulu. Sen kääntöpuolelta löytyy myös palvelubussien kartta ja aikataulut.

Talviaikatauluun ei tule suuria muutoksia edelliseen talveen verrattuna. Linjalle 7 Metsäkaltevaan on saatu vihdoin lisättyä muutamia sunnuntaivuoroja. Nämä vuorot ajetaan kutsusta. Linjalle 6 Paavolaan on pitkään toivottu myöhäistä sunnuntaivuoroa, myös tämä lisätty vuoro klo 22:15/22:30 ajetaan kutsuta. Kutsuliikennevuorot tilataan osoitteesta www.hyvinkaanliikenne.kutsuliikenne.fi. Tilaus on tehtävä viimeistään 1 tunti ennen lähtöaikaa.

Hyvinkään paikallisliikenteessä kulkeminen maksutonta la 19.9. ja su 20.9.2020

Euroopan liikkujan viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Hyvinkään paikallisliikenteessä vietetään auton vapaapäivää lauantaina 19.9. ja sunnuntaina 20.9., jolloin paikallisliikenteessä kulkeminen on maksutonta. Tämä tarjoaa hyvän tilaisuuden käydä katsomassa mihin paikallisliikenteellä pääsee.

Vaikka paikallisliikenteessä on varsinkin viikonloppuisin väljää matkustaa, on kaikkien silti syytä ottaa huomioon koronan aiheuttamat suositukset mm. maskin käytöstä. Tänä viikonloppuna liikkuville on maski tarjolla bussissa. Arkisin bussilla liikkuvien kannattaa valita mahdollisuuksien mukaan hiljaisempi vuoro. Hyvinkään Liikenne pyrkii saamaan asiakkaille tarjolle tilastoa hiljaisemmista vuoroista mahdollisimman pian. Nyrkkisääntö kuitenkin on, että bussit ovat täydempiä klo 7:30-9:15 ja klo 13:00-16:30. Näihin mahdollisiin ruuhkiin pyritään reagoimaan tarpeen mukaan vara-autoin.

Hyvinkään paikallisliikenne ajetaan 100% jätteistä ja tähteistä valmistetulla uusiutuvalla polttoaineella   

Tervetuloa kyytiin!

Ajan­kohtaista

Bussiliikenne kulkee Hyvinkäällä normaalisti perjantaina 2.2.2024

AKT:n (Auto ja Kuljetusalan Työntekijäliitto) sekä usean muun työntekijäliiton työtaistelutoimilla perjantaina 2.2.2024 ei ole vaikutusta bussiliikenteeseen Hyvinkäällä. Ammattiliitot vastustavat työtaistelutoimillaan hallituksen työelämään liittyviä...

Metsäkaltevasta uusi bussivuoro arkiaamuisin

Liikkujan viikon yhteydessä syksyllä järjestettiin kysely, jossa pääsi ehdottamaan uutta bussivuoroa nykyiseen linjareitistöön. Ylivoimaisesti suosituimmaksi ehdotukseksi nousi Metsäkaltevasta arkiaamuisin klo 6:30 kohti rautatieasemaa lähtevä vuoro, joka näin ollen...

Joulun ja vuodenvaihteen liikennöinti

24.12.  JOULUAATTO Lauantaivuorot, liikennöinti päättyy klo 14:00. Viimeiset lähdöt rautatieasemalta klo 13.45 päätepisteisiin. Linja-autokuljetus Rauhannummen hautausmaalle: Hyvinkäänkylän päätepysäkiltä klo 13:00 reittiä: Uudenmaankatu - rautatieasema klo 13:15 -...

Bussiliikenne kulkee Hyvinkäällä normaalisti torstaina 14.12.2023

AKT:n (Auto ja Kuljetusalan Työntekijäliitto) sekä usean muun työntekijäliiton työtaistelutoimet eivät aiheuta poikkeuksia bussiliikenteessä Hyvinkäällä torstaina 14.12.2023. Liitot vastustavat toimillaan hallituksen työelämään liittyviä lainsäädäntöhankkeita sekä...

EUROOPAN LIIKKUJAN VIIKKO 16.-22.9.

Euroopan liikkujan viikkoa vietetään vuosittain syyskuussa, 16.-22.9. Viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen. Voisiko bussilla liikkuminen sopia sinun arkeesi? Haluamme...

MAXPO -messut 31.8.-2.9.2023 Hyvinkään lentokentällä

Hyvinkään lentokentällä järjestettävään Maxpo-tapahtumaan pääsee kulkemaan Hyvinkään rautatieasemalta paikallisliikenteen linjoilla 2 ja 2A. Maxpon ajan on Hämeenkadun päässä Alttarikiven infotauluilla väliaikainen Maxpo-pysäkki, josta pääsee kulkemaan aikataulun...

Paikallisliikenne talviaikatauluihin 9.8.2023 alkaen

Hyvinkään paikallisliikenteessä siirrytään noudattamaan talviaikatauluja kouluvuoden alkaessa ke 9.8.2023. Talven 2023-24 aikataulut noudattelevat talven 22-23 aikatauluja, lukuun ottamatta muutamia linjan 45 Hyvinkää-Rajamäki aikataulusäätöjä. Talviaikatauluihin voit...

Liikennöinti juhannuksena 🌻

Perjantai 23.6. juhannusaatto Lauantaivuorot. Liikennöinti päättyy klo 14:15. Linja-autokuljetus Hyvinkään seurakunnan juhannusjuhlaan Sääksin leirikeskukseen juhannusaattona 23.6. >> Lauantai 24.6. juhannuspäivä Ei liikennettä. Sunnuntai 25.6. Sunnuntaivuorot....